• Admin

Lasten psyykkiset traumat, arviointi ja hoito

Työpaja: Soili Poijula, Heikki Merimaa, Sisko Kuumola-Liimatta


Oma osuuteni työpajassa oli tapausesimerkein kertoa vakavasti traumatisoituneiden lasten psykoterapiasta.


Lasten mahdollisuus saada apua on riippuvainen aikuisen, vanhemman tai huoltajan kyvystä tunnistaa lapsen avuntarve ja sitoutua auttamaan ja tukemaan lasta. Edelleen elää sitkeästi käsitys, että lapset ovat joustavia ja selviävät. Tiedämme kirjallisuudesta, tutkimuksesta sekä omasta kokemuksestamme, että lapset ovat haavoittuvampia kuin aikuiset. Toisaalta on syytä nähdä myös lapsen myönteinen kyky selviytyä ja parantua hankalistakin elämänkokemuksista. Helposti lapsen traumaperäiset oireet jäävät tunnistamatta, häntä ehkä tutkitaan ja todetaan vaikkapa tarkkaavaisuushäiriöiseksi. Ehkäpä aikuisilta jää kysymättä, mitä lapsen elämänhistoriassa tai varhaisissa vaiheissa on ollut. Lapsen tarpeiden sekä normaalikehityksen edellytysten ”lukutaidottomuus” saattaa olla vaikea ja vakava kysymys aikuisten maailmassa. Aikuisille lapsen pahoinvoinnin tunnistaminen on ahdistavaa.


Selviytymään voi kasvattaa ja hoitaa


 Terapeuttina olen saanut oppia lapsilta elämän toiveikkuutta, iloa menetystenkin keskellä ja luottamusta – elämä kantaa! Ei ole ensisijaisesti kysymys lapsen syntymälahjasta, vaan oppimisesta, joka lähtee lapsen saaman turvan ja hoivan pohjalta. Resilienssi lapsi ei ole syntynyt, vaan hänet on tehty, hänet on kasvatettu, hoidettu ja hellitty selviytyväksi. Ei tietenkään kyse ole ominaisuudesta, jota joko on tai ei ole, vaan kysymys on jatkumosta, jossa on monenlaisia yksilöllisiä ja elämänkokemukseen liittyviä asioita.


 Traumoista puhuttaessa on tärkeä muistaa, että varhaisvaiheessa ihmisen aivot ovat eniten muuntuvia ja herkkiä kokemukselle – hyvässä ja pahassa. Lapset tulevat selviytyviksi rasituksen, stressin ja huolehtimisen, hoivan ja hellyyden säännönmukaisessa ja ennustettavassa toistumisessa. Vakava trauma muuttaa lasta nopeasti ja helposti. Lapsia on helpompi hoitaa kuin aikuisia. Toki tietyt reunaehdot ovat olemassa ja niiden tulee täyttyä, että lapsi tulee autetuksi. Lähtökohtaisesti lapsella on useimmiten kuitenkin monia mahdollisuuksia edessäpäin. Tärkeää hoidon kannalta on myös lapsen oma motivaatio, joka usein on vahvasti yhteydessä vanhemman motivaatioon. Tärkeä reunaehto on myös lapsen arjen turvallisuus ja lapsen tarpeita vastaava elämänrytmi, mikä tukee lapsen oppimista ja on siis yhteydessä aivotoimintojen kehittymiseen.


Vanhempi mukana hoidossa


Kertomissani esimerkeissä lasten terapiat ovat toteutuneet siten, että vanhempi on ollut läsnä terapiahuoneessa kaikilla tapaamisilla. Alussa tavattiin aikuisten kesken ja luotiin pohjaa yhteistyölle. Vanhemmalla saattoi olla sen suuntainen toive, että terapeutti on aivan kuin vanhemman jatke ja toteuttaa vanhemman toivomia asioita. Oli tärkeä oivaltaa, miksi terapiaan tarvitsee niin paljon aikaa ja miten kontakti syntyy lapsen ja terapeutin välillä. Koko terapiatyö pohjaa lapsen maailmaan eläytymiseen.


Aikuinen ajattelee helposti säätelevänsä lapsen elämää, kunnes oivaltaa, mitä tarkoittavat lapsen oman mielen sisällä olevat keinot säädellä tunteita ja miten eri ikävaiheissa lapsi tarvitsee aikuisen tukea ja apua. Terapian alussa oli tärkeä kohdata ja tavata, ei niinkään kysellä. Tärkeää on, että lapsi kokee voivansa säädellä vuorovaikutusta. Lapsen ei tarvitse sanoa tai jakaa jotain asiaa jos hän ei halua. Jos lapsi haluaa lopettaa keskustelun, se on sillä erää lopetettu. Huomasin, että joskus aikuisen mielestä vain aikaa vievät asiat edesauttoivat positiiviseen suhteeseen ja vuorovaikutukseen.


On todennäköistä, että traumatisoivat kokemukset, joita ei käsitellä psyykkisellä tasolla, toistuvat jollakin tavoin arkielämässä. Esimerkiksi isän väkivaltaisesta käyttäytymisestä kärsineet lapset ovat saattaneet keskenään olla väkivaltaisia ja aiheuttaa vaaratilanteita. Tai lapset olivat ikäisiään nuoremman lapsen oloisia kaikessa vaativuudessaan ja huomion ja turvan hakemisessa. Tilanne voi olla erittäin jännitteinen myös siksi, että samanaikaisesti, kun olisi selviydyttävä traumaattisista kokemuksista, täytyisi kehityksen mennä eteenpäin ja lapsen tai nuoren olisi voitava selviytyä iänmukaisista kehitystehtävistä.


Kun vanhempi pystyy ottamaan tukea vastaan ja oivaltaa missä kaikessa vaikeat kokemukset näkyvät perheessä, päästään taas joitakin askelia eteenpäin ja löytyy rohkeutta ottaa asioita puheeksi silloin, kun lapsi sitä haluaa tai hyvin epäsuorastikin antaa vihjeen mieltä askarruttavista kysymyksistä. Koen onnistumista terapiatyössä, jos samanaikaisesti, kun terapeutin kanssa on mahdollista jakaa kokemuksia, jakaminen lisääntyy myös vanhemman kanssa. Voi olla myös niin, että vanhemman kanssa jakamista on enemmän kuin terapeutin kanssa.


Turvallisuus on tärkeää


Vakavasti traumatisoituneitten lasten kanssa olen erityisesti huomannut sen, kuinka ratkaisevaa saattaa olla yhteistyölle ensivaikutelma. Riskiä alkukohtaamisen epäonnistumiseen tuo muun muassa se, että terapeutti tietää lapsesta ja perheestä ehkä kovin vähän ja ei tästä syystä osaa ottaa huomioon esimerkiksi triggereiden merkityksiä.

Liian ahdas tai pieni työhuone on myös saattanut lisätä tahattoman liian lähelle tulemisen riskiä. Erityisesti traumatisoitunutta lasta ahdistaa ennustamaton ja tuntematon ja tiedon käsittely voi olla vaikeaa uudessa tilanteessa. Mitä ahdistuneempi lapsi on, sitä vaikeampi on arvioida ja ymmärtää lapsen maailmaa ja tunteita, ajatuksia ja historiaa. Ahdistuneen lapsen kanssa voi olla vaikeaa muodostaa positiivista suhdetta.


Keskeistä on, että traumatisoituneen lapsen hoito aloitetaan ja jatketaan luomalla ja huolehtimalla turvallisesta ilmapiiristä. Tämä saadaan tehokkaimmin aikaan ennustettavan ja kunnioittavan suhteen pohjalta. Alussa ehkä tietoa on vähän. Arvio käytännössä kulkee mukana lähes koko hoidon ajan. Toipuakseen lapsen täytyy tuntea olevansa turvassa ja hänellä täytyy olla mahdollisuus omaan kontrolliin. Häntä ei voi pakottaa eikä painostaa hoitoon.


Dissosiaatio äärimmäisenä reaktiona


Vaikein tehtävä vakavasti traumatisoituneitten lasten hoidossa on ollut ymmärtää ja auttaa eheytymään lapsia, joilla on selvästi sisäisiä vaikuttajia. Lapsen normaalista tietoisuudesta on dissosioitunut puolia, jotka tietyissä tilanteissa voivat ottaa vallan ja lapsi on hyvin hämmentynyt. Dissosiaatio on äärimmäinen reagoinnin muoto akuutissa tilanteessa, jossa elimistö valmistautuu kohtaamaan jotain äärimmäisen pelottavaa.


Terapiassa saattoi tapahtua yhtäkkinen nopea mielialan vaihtuminen, piiloon meneminen, poistuminen huoneesta tai lattialle heittäytyminen, voimakas suuttuminen jne. Näissä tilanteissa oli erityisen tärkeää, että vanhempi oli paikalla ja saattoi paremmin ymmärtää lapsen käyttäytymistä terapiatunnin jälkeen ja olla tukena ja turvan antajana ja mahdollisesti saada uusia näkökulmia ja uusia keinoja perheen arkeen. Joissakin tilanteissa tuli tunne, että lapsi on sisäistänyt pahantekijää omaan persoonaansa: aggressiivisuus, uhkailu, julma kielenkäyttö, josta saattoi tunnistaa samoja puolia kuin esimerkiksi väkivaltaisen isän käyttäytymisessä.


On hämmästyttävää, kuinka sama lapsi voi olla toisessa hetkessä tunteeton, suorastaan julma toista kohtaan ja toisessa taas huolehtivainen, huolestunut vaikkapa äidin jaksamisesta. Triggereiden tunnistaminen olisi tärkeää – myös esimerkiksi päivähoidossa tai koulussa.

Myös traumatisoituneella lapsella on leikin mahdollisuus, leikin kautta hän voi saada etäisyyttä kokemuksiinsa ja siten pystyy käsittelemään niitä ja menemään kohti pelottavia asioita, mikäli uskaltautuu antautumaan leikkiin. Luovuus ei saa tarkoittaa ainoastaan menetelmiä, vaan terapeutin asennetta. Tärkeä osa traumatisoituneitten lasten terapiaa on terapeuttisen vanhemmuuden tukeminen – täytyy jaksaa, vaikkei jaksaisikaan. Vanhempien täytyy myös saada tietoa, mikä auttaa korjaamaan virheellistä ymmärrystä tai tulkintaa ja auttaa löytämään sanoja tunteille, ajatuksille, uskallusta kohdata lapsen kärsimystä.


Sisko Kuumola-Liimatta

7 katselukertaa

Oulun seudun psykologit ry

oulunseudunpsykologit@gmail.com

 

  • Black Facebook Icon

© 2018 Oulun seudun psykologit ry