• Admin

Traumatietoa Siskon seminaarista


"Silmät samalla korkeudella lapsen kanssa", opasti ansiokkaan työuran lasten traumojen hoidossa tehnyt psykologi Sisko Kuumola-Liimatta jäähyväisseminaarissaan.

Täysi salillinen psykologeja kokoontui alkuvuodesta saattelemaan kollega Sisko Kuumola-Liimattaa eläkepäiville. Siskon ura Taivalkosken pitkäaikaisena pioneeri terveyskeskuspsykologina ja lasten traumahoitoon erikoistuneena psykologina Oulun kaupungilla sai lasten traumojen hoitoon omistetussa seminaarissa ansaitsemansa tyylikkään lopetuksen. Otsikolla "Miksi kysyt sellaista mikä koskettaa" Sisko Kuumola-Liimatan lisäksi tämän hetken pätevimmät traumapsykologian asiantuntijat esittelivät lasten, aikuisten ja perheiden traumojen tutkimista ja psykoterapeuttista hoitoa.


Psykologi Heikki  Merimaa Tampereen yliopistollisesta sairaalasta kertoi  traumatisoituneen lapsen tutkimisessa ja arvioinnissa käytettävistä tutkimusvälineistä ja työtavoista. Traumapsykoterapeutti Soili Poijula teki katsauksen traumojen tutkimukseen ja hoitoon.  ” Take a sad song and make it better ” - otsikolla perheterapeutti Pirkko Tarvainen avasi näkökulman perheen henkiseen jälleenrakennukseen, jossa ihminen ei ole ongelma, vaan epätavallinen elämänolosuhde aiheuttaa pulmia. Traumapsykoterapeutti Päivi Saarinen puhui lapsuuden kompleksisen traumatisoitumisen vaikutuksista aikuisuuteen ja vanhemmuuteen. Verkostokoordinaattori Helena Niskanen kuvaili turvallisuuden tunteen kasvattamista yhdistämällä sosiaalisen verkoston kanssa työskentelyä traumatyöhön.

Sisko Kuumola-Liimatta korosti omassa lasten traumapsykoterapiaan keskittyneessä esityksessään vanhempien, koulutoimen, poliisin, sosiaalitoimen ja poliitikkojen tärkeää roolia lasten kohtaamien traumaattisten tilanteiden traumavaikutusten vähentämisessä ja toipumisen edistämisessä. Hän kuvaili myös sitä miten traumakokemus leimaa ja vaikuttaa lapsen persoonallisuuteen ja kehitykseen. Toivoa antaa tieto siitä, miten kauheuksien läpi kuljettuaan lapsi voi kokea toipumisen ilon. Lasten terapeuttina Sisko Kuumola Liimatta painotti myös vanhempien hyväksynnän ja mukanaolon tärkeyttä terapiaprosessin onnistumisen kannalta.


Seminaarin lopuksi Päivi Räty Oulun seudun psykologiyhdistyksen johtokunnasta kiinnitti Psykologiliiton hopeisen ansiomerkin päivänsankarin rintaan muistuttamaan toiveikkaasta ja merkityksellisestä työstä.

23 katselukertaa

Oulun seudun psykologit ry

oulunseudunpsykologit@gmail.com

 

  • Black Facebook Icon

© 2018 Oulun seudun psykologit ry