Helsingissä elokuussa 2008 pidetyn Psykologia 2008 -kongressin yleisteemana oli ”Ottaaks aivoon?”. Kiinnostavia luentoja ja workshopeja oli enemmän kuin riittävästi, ja suurin osa niistä oli anniltaan erinomaisia. Useammassakin esityksessä keskeisenä teemana oli neurotieteiden ja käyttäytymistieteellisen lähestymistavan lähestyminen ja yhdistyminen.
Mikael Leiman esitteli psykoterapian tuloksellisuustutkimusta otsikolla ”Psykoterpian vaikuttavuus vai tuloksellisuus: käypä hoito-suosituksista asiakaskohtaiseen tuloksellisuuden seurantaan”.
Leiman kuvasi, kuinka Yhdysvalloissa ja Britanniassa näyttöön perustuvan lääketieteen kehitys on jo pitkään lisännyt kokeellista tuloksellisuustutkimusta. Suomessakin tilaaja-tuottajamallin yleistyminen ja liiketaloudellisten ajattelutapojen tuleminen terveydenhuoltoon on lisännyt painetta osoittaa käytettyjen interventioiden teho kokeellisin vaikuttavuustutkimuksin.
Tuloksellisuustutkimusten ongelmat
Leiman valotti esityksessään psykoterapian tuloksellisuustutkimusten ongelmia, joita on etenkin silloin kun halutaan sanoa jotakin eri hoitomuotojen välisistä eroista. Ensimmäinen ongelma lääkehoitotutkimuksiin verrattuna on hoidon sokkouttamisen mahdottomuus. Toisekseen psykoterapiatutkimuksissa potilaiden kato on usein huomattava, jopa 60 – 70%, jolloin tutkimuksen sisäinen validiteetti kärsii. Kolmanneksi psykologin ja asiakkaan yhteistoiminnallinen suhde aiheuttaa sen, ettei tilastollisen mallinnuksen vaatimus havaintojen keskinäisestä riippumattomuudesta täyty. Psykoterapian tuloksellisuutta arvioitaessa Leiman korosti lisäksi sitä, että psykoterapian tulosta ei voi määritellä määrällisesti vaihtelevina suureina. Käytetyt mittausmenetelmät eivät tavoita psykoterapiassa tapahtuvan muutoksen hienojakoisuutta; muutos psykoterapiassa on olennaisesti enemmän kuin muutos BDI-pistemäärissä.
Jopa terapiatutkijoiden omassa piirissä Marsha Linehan on esittänyt kyynistä kritiikiä, jonka mukaan – hieman kärjistäen - kliiniset ryhmävertailut eivät ole tieteelliesti kiinnostavia, mutta niitä on tehtävä, jotta pysytään markkinoilla. Näin etenkin USA:ssa, jossa eri terapiasuuntauksia edustavat palveluiden tuottajat kilpailevat mm. vakuutusyhtiöiden rahoista. Leimanin mielestä kliinisiä ryhmävertailuita voidaan pitää lähinnä markkinointitutkimuksena, ei tieteellisenä tutkimuksena.
Ekvivalenssiparadoksi
Psykoterapiatutkimusten johdonmukainen tulos on, että kestoltaan samanlaiset terapiat tuottavat lähes aina identtisen tuloksen. Terapeutin empaattisuus ja myönteinen yhteistyösuhde ovat hoitomuodosta riippumatta osoittautuneet hoidon tuloksellisuutta parhaiten ennustaviksi tekijöiksi. Kun eri terapiamuotojen prosessia verrataan, huomataan, että terapeutit toimivat eri tavoin terapiatekniikan mukaan. Tiukasti yleisten suositusten mukaan toimivat terapeutit saavat yleensä huonompia tuloksia. Koska terapeutin “manuaaliuskollisuus” vs. joustavuus tuottaa suuren määrän vaihtelua eri terapiamuotojen sisälle, ei eri terapiamuotojen välinen vertailu ei ole mielekästä.
Leimanin mukaan mielekkäämpää olisi arvioida tuloksellisuutta asiakas – ja terapeuttikohtaisesti. Tämäntapaista arviointia ovat USA:ssa vakuutusyhtiöt varsin kyseenalaisilta kuulostavilla tavoilla. Asiakkaita on pyydetty esimerkiksi täyttämään säännöllisesti oirekyselyjä, jotka on toimitettu vakuutusyhtiöön. Mikäli edistymistä ei ole tapahtunut, on maksajataho lähettänyt terapeutille tästä ensin ”varoituksen” ja lopulta katkaissut rahoituksen ennen terapian suuniteltua päättymistä.
Leimanin esitys sai pohtimaan kriittisesti monia muitakin ryhmävertailuun perustuvia tutkimusasetelmia.
Leimanin luennon lisäksi kongressin kiinnostavia esiintyjiä olivat muun muassa Thomas Brown, Elena Grigorenko ja Liisa-Keltikangas-Järvinen. Ohjelman monipuolisuus ja laajuus näkyivät välillä tiukkana aikatauluna ja tiedonhaluiset psykologit saivatkin välillä pistää juoksuksi ehtiäkseen luennolta toiselle. Kollegoiden seurasta ja aurinkoisesta Helsingistä nauttiminen toivat kuitenkin vastapainoa tiiviille ohjelmalle ja innostivat suunnittelmaan seuraavaa kongressimatkaa.
Pia Kärnä